Siikaluoma-tuotanto, Kuusamotalo
Ilakointia ikäneitojen yksinäisyyden ja hellyydenkaipuun kustannuksella? Sitäkin on Mika Waltarin vuonna 1945 kirjoittama näytelmä, joka sai Kuusamon ensi-iltansa perjantaina Koillis-teatterissa. Vielä kuusikymppisenäkin Gabriel, tule takaisin -näytelmä on kuitenkin paljon monipolvisempi kuin pelkkä ilakointi perinteiseen tapaan. Heikki Siikaluoman ohjaama tuotanto onnistuu löytämään klassikosta ja monilla näytämöillä sekä elokuvana nähdystä näytelmästä tähän aikaan sopivat teemat: ikäerojen ja asenteiden yhteentörmäykset, tunnetasot, ahneuden, itsekkyyden ja välinpitämättömyyden toisten tunteista ja tekojen vaikutuksista. Sydämettömäksi komediaksi kirjailijan itsensä luonnehtima näytelmä oli uhkarohkea valinta teatterilta, jossa ammattilaisia edustaa vain yrittäjä-ohjaaja-näyttelijä Siikaluoma itse.
Tämäntyyppinen klassikko voidaan toteuttaa muualla hyväksi koettuja tappoja noudattaen. Siikaluoman ohjauksessa Gabrielista tuli aivan omanlaisensa, tuore. Oman osansa onnistumiseen mielestäni oli hyvillä näyttelijävalinnoilla, eivätkä Kuusamon Näyttämöllä kannuksensa rakentaneet Maria Mustonen, Anu Leskelä ja Tiina Koskela-Janhunen Heikki Siikaluomasta itsestään puhumattakaan tuottaneet ensi-iltayleisölleen pettymystä. Kun katsoja sai karistettua mielestään nelikon aikaisemmat roolisuoritukset, alkoivat Gabriel, Ulriika, Kristiina ja Raili elää Oulankasalin näyttämölle rakennetuissa lavasteissa. 1930-luvun olohuonemiljöö syntyi neljällä huonekalulla, yhdellä matolla ja takkarakennelmalla. Enempää ei tarvittu luomaan viite ajasta ja paikasta. Kuusamotalon mahdollisuuksia käytettiin nyt onnistuneella tavalla, vaikkei Oulankasalin näyttämö varsinaisesti mikään teatterilava olekaan.
Parasta Heikki Siikaluoman ohjaamassa näytelmässä olivat ehdottomasti näyttelijäsuoritukset. Kolme harrastajanäyttelijää ylsivät ohjaajansa ja kanssanäyttelijänsä siivittäminä ammattimaiseen työhön. Vuoropuhelun varassa elävän näytelmän replikointi soljui lähes virheettömästi, eivätkä muutamat ensi-iltajännityksen tiliin pantavat lipsahdukset kokonaisuutta rikkoneet. Replikointia kaksituntisessa ja yhden väliajan näytelmässä riittää. Suurin valopilkku oli Ulriikaa, sisarusparin vanhempaa esittävä Maria Mustonen. Pitkän harrastajataustan ja antaumuksellisen perehtyneisyyden teatterin tekemiseen hankkinut Mustonen tekee nyt ehkäpä yhtä parhaimmista roolisuorituksistaan. Hänen työnsä on tarkkaa, eleet ja ilmeet harkittuja, ja ankarasta ja sulkeutuneesta ikäneidosta muotoutuu näytelmän kuluessa sydämensä kohtalokkaalla tavalla avaava nainen.
Heikki Siikaluoman kaksoisrooli ohjaaja-näyttelijänä saattoi hieman häiritä hänen omaa roolisuoritustaan. Kuitenkin vauhdikas ja ilmeikäs, sopivan kroteski Gabriel on yksi parhaista roolisuorituksista, mitä Kuusamon näyttämöillä on viime vuosina nähty. Vuosien kokemus ammattiteattereista on tehnyt Siikaluomasta vahvan esiintyjän. Myös Anu Leskelä hysteerisyydestä syytettynä nuorempana sisarena tekee mainion roolityön. Vahvuutta löytyy hänen Kristiinastaan, jonka piti olla sisarusparin heikompi lenkki. Myös Leskelä hallitsee näyttämölläolonsa erinomaisesti, hänen vartalonsakin replikoi siinä missä vuorosanansakin. Tiina Koskela-Janhusen rempseä, jopa ironinen sisarentyttären kulmikas ote täteihinsä ei jäänyt huomiotta. Kolmesta naisesta tarkkanäköisin nuori Raili välitti katsojilleen selvästi, että näytelmässä on kyse myös sukupolvien välisestä kuilusta. Hirtehinen Waltarin komedia kahdesta ikäneidosta ja heidän heittäytymisestään erotiikan pauloihin on tervetullut piriste Kuusamon pimeään syksyyn. Yksityisen yrittäjän Koillis-teatteri on ansainnut paikkansa kulttuurikentässämme.
EIJA KESÄLAHTI, Koillissanomat 14.11.2005.